Tiehöylän teho
kaksinkertaistuu automatiikalla
Tienrakennuksessa käytettävään höylään on rakennettu automaattinen
ohjausmenetelmä, jolla höylän teho saadaan yli kaksinkertaiseksi. Höylä hyödyntää
tie-CAD-ohjelmistolla laadittua tienrakennussuunnitelmaa ja paikannustekniikkaa.
Nykyisin teiden rakentaminen
perustuu mittausmenetelmiin, jotka jo ovat paljolti kolmiulotteisia. Uusi ohjausmenetelmä
pitää tiehöylän tasoitusterän asennon oikeana täysin automaattisesti, ja kuljettaja
keskittyy pitämään tiehöylän valitulla tielinjalla.
Uutta tiehöylän
ohjausmenetelmää käyttäen saadaan muitakin etuja. Hyvin tasaisten murskekerrosten
ansiosta tienpohjaan tarvitaan aiempaa vähemmän kalliita erilajisia murskeita. Lisäksi
routavauriot vähenevät, koska tienpohjan murskekerrokset lajittuvat nykyistä
vähemmän.
Tiehöylällä tehtävät
työt ovat toistuvia ja yksinkertaisia. Nykyiset höylien ohjausmenetelmät ovat
manuaalisia ja työläitä; kuljettajan pitää säätää samanaikaisesti terän
korkeutta, sivusiirtoa, kallistusta sekä auraus- ja leikkauskulmaa, ja tuloksen pitää
olla todella tasaisen. Toinen uusi menetelmä pitää höylän terän automaattisesti
oikeassa kallistuskulmassa. Kuljettaja säätää yhdellä vivulla tasoittavan terän
höyläyskorkeutta sekä sivusuuntaista paikkaa.
VTT Automaatio ja Oulun yliopiston rakentamistalouden laboratorio ovat kehittäneet
nämä uudet tiehöylän ohjausmenetelmät. Työtä ovat rahoittaneet Andament Oy,
CadMates Oy, Geoditech Oy, Terrasolid Oy, Tielaitos, Tierakennus Ojanen, YIT sekä Tekes
ja VTT.
Lisätietoja:
VTT Automaatio, Kalervo Nevala
Puhelin (08) 551 2227
Matkapuhelin 040 551 8368
Sähköposti: kalervo.nevala@vtt.fi
Sekä osoitteesta:
http://www.vtt.fi/aut/kau/tuloksia/mekatroniikka/7.htm
|