UUTTA HUIPPUTEKNIIKKAA!

Kalle Heiska

tiedetoimittaja
etusivu uutiset esittelyni
Pages in English

26.03.2003

VTT:n käyttötekniikkaa italialaiseen autosuunnitteluun
Teknisesti älykäs ympäristö oppii ja on vuorovaikutteinen

VTT:n kehittämää, ihmisen eleiden perusteella toimivaa tekniikkaa otetaan parhaillaan tutkimuskäyttöön italialaisessa autoalan suunnitteluyrityksessä Italdesign-Giugiaro S.p.a:ssa. Samaa tekniikkaa käytetään myös langattoman päätelaitteen käyttöliittymätutkimuksessa Hollannissa, Philipsin tutkimuskeskuksen kotilaboratoriossa, HomeLab´ssa.

Tämä VTT:n nk. elekäyttöliittymä-tekniikka on kehitetty pienen hotellisaippuan kokoista laitetta, ns. SoapBoxia käyttäen. Sen anturien avulla voidaan tunnistaa ihmisen eleitä ja ohjata langattomasti ympäristössä olevia laitteita ja esineitä. Siten ihminen ohjaa käsieleillään vaikkapa televisiota tai esimerkiksi Internet-liittymää mistä tahansa kodin sisällä.

Kuvassa VTT:n kehittämän SoapBoxin avulla tunnistetaan käyttäjän eleitä ja ohjataan television toimintoja. Kuvassa tutkija Juha Kela (ed.) ja tutkija Johanna Keisala (tak.).
Korkearesoluutiokuva
Kuva: VTT
VTT on hankkinut vahvan jalansijan tietokone- ja informaatiotekniikan alalle visioituun, kaikkialla läsnä olevien älykkäiden ympäristöjen tutkimukseen. Se on yhdistänyt elektroniikan, sulautettujen ohjelmistojen ja käyttöliittymien tutkimusta. Tieto- ja viestintätekniikka pyritään sulauttamaan vastedes lähes kaikkiin arkisiin laitteisiin siten, että laitteet oppivat ja pystyvät mukautumaan käyttäjänsä tottumuksiin, eleisiin, puhetapaan ja tuntemuksiin. Tulevaisuuden älykäs järjestelmä kerää tietoja käyttäjien luonnollisista tavoista toimia. Se oppii myös tunnistamaan eri käyttäjät ja tekee oletuksia heidän tapahtumatoiveistaan.

Älykkään ympäristön perusosia VTT on tutkinut lähes kahden vuoden ajan 14 henkilötyövuoden tutkimus- ja kehitystyössä, jossa ovat mukana Tekes, CCC Software Professionals Oy ja NetHawk Oy. Tämä VTT:n johtama työ sisältyy peräti 180 henkilötyövuoden Eureka-hankkeeseen, johon osallistuvat Philips, Thomson ja France Telecom sekä 16 muuta tahoa Euroopasta. Hankkeeseen liittyen VTT:n Esa Tuulari työskentelee parhaillaan vierailevana tutkijana Philipsin tutkimuskeskuksessa Eindhovenissa.

Esimerkiksi lentoterminaali voisi toimia tulevaisuudessa älykkäänä ympäristönä. Kun matkustaja astuu ulos lentokoneesta, terminaalin älykäs, langaton tilajärjestelmä tunnistaa hänet ja opastaa seuraavan lennon lähtöportille. Matkustajan astuessa toiseen lentokoneeseen lentoterminaalin älykäs ympäristö kytkee pois päältä hänen matkapuhelimensa.

– Tulevaisuudessa esimerkiksi kodinkone tarkkailee omaa tilaansa, ja vikatilanteessa se saadaan kutsumaan huoltohenkilö. Älykkyyttä tulee lähes kaikkiin laitteisiin, ja älykkäiden ympäristöjen hallintaan kehitettävien sovellusten tarve kasvaa lähivuosina voimakkaasti. Tämä VTT:n tutkimushanke luo yrityksille erinomaisen mahdollisuuden kehittää markkinoille kansainvälisesti kilpailukykyisiä älykkäiden ympäristöjen sovelluksia, CCC Software Professionals Oy:n tuotekehityspäällikkö Jouko Kaasila sanoo.

Lisätietoja:
www.extra.research.philips.com/euprojects/ambience/

VTT:n Esa Tuulari ja Eureka-hankkeen päällikkö Evert van Loenen Philipsin HomeLabin ulko-ovella.
Kuva: Philips Research
VTT Elektroniikka
Esa Tuulari, tutkija, projektipäällikkö
p. +31 40 274 5685 (Hollanti)
tuulari@natlab.research.philips.com
esa.tuulari@vtt.fi

CCC Software Professionals Oy:n tuotekehityspäällikkö Jouko Kaasila saa älykkäällä päätelaitteellaan reittiopastusta. Tilanteessa tarpeellinen päätelaitteen älykkyys on toteutettu VTT:n kanssa.
Kuva: Marko Niskala
CCC Software Professional Oy
Jouko Kaasila, tuotekehityspäällikkö
(08) 555 88, 040 589 9265
jouko.kaasila@ccc.fi

Uutisteksti kuvineen vapaasti käytettävissä. Kalle Heiska
[ etusivu ] [ uutiset ] [ esittelyni ] [ in english ]