|
20.10.2003
VTT:lle maailman ensimmäinen konediagnostiikan keskus
|
||||||||
![]() |
|
Rautaruukin kehitysjohtaja Veikko Heikkinen sanoo, että VTT:n diagnostiikkakeskuksen avulla suomalaisyritykset voivat pysyä koneistojen kunnossapidossa kansainvälisellä huipputasolla. |
Suurelle teollisuusyritykselle, esimerkiksi paperi- ja sellutehtaalle, laitehäiriöstä johtuva yhden vuorokauden seisokki prosessissa voi aiheuttaa jopa 200 000 euron menetyksen, ja hiilivoimalaitoksen häiriövuorokauden menetys voi olla 100 000 euron suuruusluokkaa. Häiriöt heikentävät yritysten kannattavuutta ja työturvallisuutta. Niihin liittyy usein myös ennakoimattomia ympäristövaikutuksia, tuotoksen huononemisesta johtuvaa materiaalihukkaa sekä hajapäästöjä. Myös toimitustäsmällisyys ja laatu kärsivät häiriöalttiista valmistusprosessista.
Diagnostiikkakeskuksen avulla yritys voi varautua nykyistä paremmin tulossa oleviin häiriöihin, sillä keskus kokoaa kätevästi valtavia tietomääriä eri puolilta maailmaa, analysoi ne ja havainnollistaa tulokset kunnossapitoa koskevan päätöksenteon tueksi. Suomalaiset teollisuusyritykset voivat antaa koneistaan ja laitteistaan keräämänsä datan luottamuksellisesti VTT:n diagnostiikkakeskukselle, joka lähettää yritykselle paluutietona uusimmilla menetelmillä tehdyt ennusteet koneisiin tulevista häiriöistä.
VTT on hankkinut diagnostiikan osaamisen ja laitteiston aiempien kansainvälisten tutkimushankkeiden yhteydessä. Diagnostiikkakeskuksen perustamista rahoittavat VTT:n ohella useat teollisuusyritykset, Tekes ja EU.
Rautaruukin kehitysjohtajan Veikko Heikkisen mukaan terästeollisuus on kunnonvalvonnan edelläkävijä. Anturitekniikan kehittymisen myötä saadaan nykyisin runsaasti mittaustietoja laitteista ja prosessien suorituskyvystä. Tietojen hyödyntäminen edellyttää tehokkaita diagnostiikka- ja analysointimenetelmiä, joiden kehittämisessä diagnostiikkakeskuksella odotetaan olevan keskeinen rooli. Teollisuuden ongelmat ovat kuitenkin moninaiset eikä Suomessa voida kaikessa olla edelläkävijöitä. Siksi on tehtävä valintoja ja keskityttävä teollisuuden kannalta keskeisimpiin osa-alueisiin. Keskuksen tulisi olla "sovellusvetoinen", toisin sanoen, keskuksen pitää keskittyä suomalaisteollisuuden tarpeiden mukaiseen käytännön toimintaan, hän sanoo.
Lisätietoja:
![]() Kuva: Antonin Halas |
||
| VTT Tuotteet ja tuotanto Kenneth Holmberg, tutkimusprofessori (09) 456 5370, matkap. 040 544 2285 kenneth.holmberg@vtt.fi |
VTT Tuotteet ja tuotanto Jyrki Tervo, erikoistutkija (09) 456 S5360, matkap. 050 375 2678 jyrki.tervo@vtt.fi |
Rautaruukki Veikko Heikkinen, kehitysjohtaja matkap. 040 565 0289 veikko.heikkinen@rautaruukki.com |
| [ etusivu ] [ uutiset ] [ esittelyni ] [ in english ] |