10.8.2010
LED-valotus
mullistaa yli kymmenkertaistamalla vihannestuotannon
Kurkun,
tomaatin, salaattien ja esimerkiksi yrttien hehtaarisato voidaan
LED-valotuksella moninkertaistaa nykyisestä. LED-valotuksella
on monia ratkaisevia etuja nykyiseen kasvihuoneiden
valaistustekniikkaan verrattuna. Suomalaisen Netled Oy:n
kehittämä LED-valoverho mahdollistaa aivan
uudenlaisen ajattelutavan vihannesten tuotannossa.
|
Niko
Kivioja (vas.) ja Esa Kivioja ovat perehtyneet LED-valoverhon
käyttöön kasvatusvalotuksessa tomaatin-,
kurkun-, salaatin- ja yrtinviljelyssä.
Korkearesoluutiokuva
(1,62 Mt)
Kuva:
Johanna Kivioja |
Väestön
jatkuvasti kasvaessa ruuantuotantoon tarvitaan kokonaan uusia
viljelytekniikoita. Kasvatusvalotus on tähän asti
ollut suurin haaste, sillä muut kasvutekijät
– oikea määrä
lämpöä, kosteutta ja ilmastointia kasveille
– ovat jo tunnettuja. Luonnonvalon ja nykyisen
kasvatusvalotuksen lamput ovat hankalia
käyttää muiden kasvatustekijöiden
pitämiseksi hyvinä.
LED-valotuksen ja LED-valoverhon avulla voidaan tulevaisuudessa
20-kertaistaa vihannesten hehtaarisato. Kun kasvihuone rakennetaan
suunnitellusti suojaan luonnonvalolta, vihannesten kaikki
kasvutekijät voidaan saada optimaalisiksi. Lisäksi
esimerkiksi salaattien ja yrttien kerrosviljely ja LED-valotus
kerroksittain voi nostaa hehtaarisadon jopa 100-kertaiseksi.
LED-valotus on myös ekologinen ratkaisu. Sen energiasta 30
prosenttia saadaan kasvatusvalotukseen, kasvin yhteyttämiseen
haluamiksi siniseksi ja punaiseksi valoksi. Valon
määrää ja väriä
voidaan säätää kunkin kasvin
valotusreseptin mukaan; nämä reseptit ovat nykyisin
monien tutkimusten aiheita. LEDit ovat myös
pitkäikäisiä ja helposti
kierrätettäviä.
Nykyisestä kasvihuonevalotuksen (suurpainenatriumlampuilla)
energiasta kasvi pystyy
hyödyntämään vain 9 prosenttia.
Lamput pitää myös vaihtaa joka toinen vuosi,
niiden valon väriä ei voi
säätää ja ne ovat huonosti
kierrätettäviä. Valtava lamppujen
hukkalämpö aiheuttaa polttovioituksia kasveille ja
haasteita ilmastoinnille, kosteudelle ja
ylipäätään kasvihuoneiden
rakenteille.
LED-valotuksella vihannestuottajat arvioivat kasvintuotannon
satokohtaisen energiankulutuksen pienenevän peräti
puoleen nykyisestä. Optimaalinen hyöty
LED-valotuksesta saadaan, kun vihannestuotantoon
tehdään kokonaan uudet, luonnonvalottomat tilat;
tällaisista on jo esimerkkejä Japanissa.
Nykyiseen vihanneskasvatukseen LED-valotus tulee erinomaiseksi
lisävaloksi. Tomaatin- ja kurkunviljelyssä
LED-valoverho sopii korvaamaan nykyiset kasvatuslamput rivien
välissä; tällöin
riviväliä voidaan kaventaa, jolloin samalta
pinta-alalta saadaan olennaisesti nykyistä suurempi sato.
Lisäksi valoverho sopii mainiosti salaattien, yrttien ja
esimerkiksi kukkien päältävalotukseen.
LED-valoverho pidentää
todennäköisesti kesäkasvatustarhojen
vuotuista kasvatusaikaa. Lisäksi
Hollannissa ja Kanadassa valoverho voi jo pidentää
vuorokautista kasvuaikaa; näissä maissa nykyiset
kasvatuslamput on sammutettava tai muuten estettävä
kirkkaan valon pääsy ulkopuolelle yöaikaan
asutustaajamia haittaavan ”valosaasteen” takia.
Yksi Netled Oy:n valoverho on leveydeltään metrin ja
25 metriä pitkä, ja siinä on
12.000–20.000 LEDiä. Valoverho on helppohoitoinen ja
sen käyttöikä on 7–8 vuotta.
Valoverhon kehittämistyöhön on osallistunut
Tampereen ammattikorkeakoulu ja useat kansainväliset yritykset.
Lisätietoja: -
julkaisu: Kallioharju, K; LED-valoverhojärjestelmä
kasvihuoneessa, nyt vai tulevaisuudessa? Diplomityö, Tampereen
teknillinen yliopisto, 71 sivua. 2010.
- www.netled.fi
Netled Oy
Niko
Kivioja,
projektipäällikkö
puh. 050 360 8121
etunimi.sukunimi@netled.fi |
Tampereen
ammattikorkeakoulu
Kari
Kallioharju, opettaja
puh. 044 305 0336
etunimi.sukunimi@tamk.fi |
KKK-Vihannes
Oy
Esa
Kivioja, toimitusjohtaja
puh. 0500 341 603
etunimi.sukunimi@lykobene.fi |
|
|