UUTTA HUIPPUTEKNIIKKAA!

Kalle Heiska

tiedetoimittaja
etusivu uutiset esittelyni
Pages in English
27.6.2013

UNIPOLIssa keksijät törmäytettiin yhteen
Kaupunkiviljelyyn pystysuuntainen kasvitaskusto säästämään lattiapinta-alaa

Tampereen ammattikorkeakoulun innovaatiopalvelu ja Tampereen teknillisen yliopiston yrittäjyyden tukipalvelu saattoivat UNIPOLI-yhteistyöllään yhteen kolmen korkeakoulun (kolmantena Tampereen yliopisto) kaupunkiviljelystä kiinnostuneet keksijät. Tulokseksi syntyi 1,5-metrinen pystysuuntainen kasvitaskusto, jossa voi kasvattaa useaa salaatti-, yrtti- tai esimerkiksi paprikakasvustoa. Useat rinnakkaiset kasvitaskustot voivat muodostaa laajan ikkuna- tai seinäviljelmän.

Markku Oikarainen, Leena Köppä, kasvitasku ja Joonas Tähtinen.

Pystysuuntainen kasvitaskusto on uusi ratkaisu kaupunkiviljelyyn sisätilassa. Taskuston useassa eri ruukussa voi viljellä aasian minttua, romaine-salaattia, rosmariinia, sitruunamelissaa ja esimerkiksi timjamia. Kuvassa Tampereen ammattikorkeakoulun innovaatioasiamies Markku Oikarainen (vas.), Tampereen teknillisen yliopiston yritysasiamies Leena Köppä ja Virtaustilat Oy:n yrittäjä Joonas Tähtinen.
Korkearesoluutiokuva (1,56 Mt)
Kuva: Kalle Heiska

Pystysuora, roikkuva kasvitaskusto sopii erityisesti kaupunkiviljelyyn sisätiloissa: se on otollinen kasvatukselle, säästää lattiapinta-alaa, on osa sisustusta ja antaa luontokokemuksen – lähiruokaa parhaimmillaan. Pieni, 1–5  watin pumppu nostaa ravinneliuoksen ylimmälle kasville, josta liuos valuu alemmille ja jatkuvaan kiertoon. Kasvitaskuston ruukuissa ravinneliuos ”huuhtelee” pientä kasvin juuristoa; menetelmää kutsutaan vesiviljelytekniikaksi.

Tampereen ammattikorkeakoulun ja Tampereen teknillisen yliopiston palveluista kasvitaskuston kehittäjät saivat tukea idean kaupallistamismahdollisuuksien selvittämiseen sekä  tuotekehitykseen ja materiaali- ja valmistusvalintoihin. Tuote kehitettiin yksinkertaiseksi, materioiltaan ekologiseksi design-tuotteeksi ja lisäksi helposti kaupunkiviljelyn aloituspakettina postitse lähetettäväksi.

Nopea ja ketterä kasvitaskuston kehittämistyö tehtiin pääosin yksityisrahoituksella; yleisimmät tuotekehitykseen tarkoitetut rahoitusmenettelyt olivat etenkin liian hitaita. Idea oli arvioitavana myös Keksintösäätiön Pirkanmaan Tuoteväylä-tiimissä. Sittemmin liiketoiminnan aloittamiseen on haettu Finnveralta lainantakausta ja ELY-keskukselta Pk-valmistelurahoitusta.

Kehitetty kaupunkiviljelyn aloituspakkaus sisältää kaiken tarvittavan: kasvitaskuston, kasviruukut, kasvualustat, pumpun ja ravinneletkun. Kasvitaskusto maksaa 100–200 euroa riippuen taskuston korkeudesta.

Parhaillaan selvitetään mahdollisuutta aloittaa kasvitaskuston tuotanto Suomen lisäksi mm. sambialaisessa pienosuuskunnassa. Kasvitaskuston esimyyntikampanja alkaa heinä-elokuussa joukkorahoituspalvelu Indiegogo:ssa. Tavoite on saada ennakkotilauksia siinä määrin, että ne osaltaan kattavat ensimmäisen tuotantoerän valmistuksen ja liiketoiminnan aloittamisen.

Kasvitaskuston potentiaalinen markkina-alue on globaali. Kaupunkiviljelijöitä on satoja miljoonia,  ja etenkin tiiviisti rakennetuissa kaupungeissa ruoantuotannon pinta-alalle on suuri kysyntä. Siten pystysuuntainen kasvitaskusto sisätilassa on kaupunkiviljelijöille erinomainen uusi ratkaisu.  

Kaupunkiviljely käsitetään vielä tyypillisesti palstaviljelyksi. Kaupungeissa on paljon tilaa, mutta kaupunkien eri viranhaltijat alkavat vasta vähitellen tutustua ajatukseen viljelmistä sisätiloissa kuten myös puisto-, piha- ja kattoviljelmistä. Parhaimmillaan kaupunkiviljely voisi lisätä myös paikallista ekologista ravinnekiertoa kompostoinnin avulla.

Lisätietoja: www.virtaustilat.fi

Virtaustilat Oy
Joonas Tähtinen, yrittäjä
puh. 050 336 6752
etunimi.sukunimi@virtaustilat.fi
Tampereen ammattikorkeakoulu
Markku Oikarainen, innovaatioasiamies
puh. 040 826 7615
etunimi.sukunimi@tamk.fi
Tampereen teknillinen yliopisto
Leena Köppä, yritysasiamies
puh. 040 198 1151
etunimi.sukunimi@tut.fi

Uutisteksti kuvineen vapaasti käytettävissä. Kalle Heiska


[ etusivu ] [ uutiset ] [ esittelyni ] [ in english ]